Nelli ja Viivi

Meillä on kaksi koiraa, Nelli ja Viivi. Nelli, Viivin äiti, on tarkka vahti kuten kuvastakin näkyy. Viivi puolestaan keskittyy turkin hoitamiseen; erityisen mieluisia ovat kaikenlaiset rapsutukset. Kuvassa Viivi murehtii ihmisten liian vähaistä intoa koirien rapsutteluun.

He ovat kotiutuneet taloomme erinomaisen hyvin. Yöllä vahtia pidetään meidän sängyssä. Päivällä sensijaan eteinen on suosikkipaikka. Siinä on hyvä odotella väkeä palaavaksi. Joskus lähtijät unohtavat jopa olohuoneen oven auki ja koiratkin pääsevät ihailemaan pihaa ja haukkumaan siellä liikuskelevia oravia, kissoja ja aidan takaa joskus vilahtelevia naapurin koiria. Se se vasta on koiran elämää.

Lasiesineet

Lasiesineitä katsellessa mieli joskus läikähtelee muutamia vuosia eteen tai taaksepäin. Ne virittävät mielen palaamaan muistoihin, asioitten erilaisiin merkityksiin ja isoihin kysymyksiin.

Lumpeenkukka

Äkkiä se sitten vain oli siellä. Lumpeen nuppu meidän altaassa. Nupun kehittymistä aukeavaksi kukaksi on jännittävää seurata. Ensin nuppu näkyy mutta on vielä selvästi pinnan alla. Sitten se pääsee pinnalle tiukasti suljettuna vihreänä nuppuna. Onkohan siitä kukaksi? Seuraavina päivinä se avaa kukkansa vähitellen, jos sille riittää poutaa. Sade voi pilata koko kukinnan ja nopeasti se on joka tapauksessa ohi.

Juhannuspäivän kylpy

Sepelkyyhkyt käyvät pihalammikossamme säännöllisesti juomassa ja virkistäytymässä, yleenä yksittäin. Juhannuksena oli ilmeisesti parisuhdepäivä, koska kyyhkypariskunta tuli yhdessä altaalle. Ensin saapui herra ja kävi uimassa. Sitten hieman myöhemmin saapuneen rouvan kylpiessä herra piti vahtia.

Juhannuksena 2007

Ajattelin aloittaa tänään, juhannuksena. Vuosia kestänyt remontti alkaa valmistua. Lapset aikuistuvat, itsenäistyvät ja kasvavat erilleen. Ystävillä ja tutuilla ei ole enää kovin usein aikaa kyläillä vai onko niitä nyt jo harvemmassa.

Vaimon kanssa tätä on kehitetty. Välillä ihan sovussakin. Ensin ostettiin talo, johon tuossa tuokiossa piti tehdä täydellinen perusparannus. Aloitettiin perustuksista. Salaojaurakka, joka alkoi toukokuun 10. 2004, piti olla toukokuun loppuun mennessä valmis. Kun sitten lokakuussa vielä kaivoin viimeisiä 2,5 m metriä syviä salaojia lapiolla, alkoi hieman hirvittää.

Täytyy kuitenkin myöntää, että tässä vaiheessa tuntee saaneensa aikaan jotain. Vaikka tekemistä ja vaikeuksiakin on matkan varrella ollut, on tulos sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Ja vaikka kaikki asiat remontin osalta eivät olekaan menneet aina juuri suunnitellusti, on käynyt selväksi, että olemme jatkaneet viisikymmentä vuotta sitten aloitetun, hyvin suunnitellun, ammattiylpeydellä ja -taidolla rakennetun kivitalon rakentamista.